lauantai 6. kesäkuuta 2015

Pitkästä aikaa loppunut meikkituote!

On koittanut historiallinen hetki. Nimittäin luomiväri on loppunut. Näitä loppuu todella harvoin, viime vuonna taisi kulua loppuun vain yksi kappale. Epäilemättä osin tästä johtuen näitä löytyy meikkikokoelmastani eniten. Mukava ostaa, mutta hidas kuluttaa.




Nyt loppunut luomiväri oli reilut kolme vuotta sitten matkalta ostettu No7:n matkapakkaus. Se sisälsi siis kolme normaalikokoista luomivärinappia, matkakokoisen ripsarin, huulikiillon ja kimalteen. Alkuun tuote oli tosi kätevä juurikin niillä matkoilla. Meikkipohjan ja tämän lisäksi en tarvinnut muuta mukaan. Mutta kun muut tuotteet oli käytetty, loppui kätevyyskin. Loppuaikana tässä oli jäljellä enää yhtä luomiväriä ja silti rasia vei ison tilan meikkilaukussa. Ei siis enää tällaisia.

Luomivärin lisäksi sain poistettua moottoripyörän ajovaatteet, eli takin, housut ja hanskat. Moottoripyörääkään ei enää ole ollut aikoihin. Nuo tavarat vain jäivät tarpeettomina lojumaan kaappiin. Nyt on sekin hoidettu pois alta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti