Siitä asti kun olen ollut lapsi, on tärkein uudenvuoden perinteeni ollut uudenvuodenlupausten teko. En ole koskaan ottanut näistä lupauksista erityisesti paineita, ne ovat lähinnä olleet hauska kokeilu ja itsensä haastamista.
Viime vuoden uudenvuodenlupauksesta syntyi tämä blogi. Lupaus oli siis pohtia omaa kulutusta, sekä tavoitella hieman minimalistisempaa elämää. Hämmästyttävää kyllä, olen pitänyt tätä blogia kohta kokonaisen vuoden!
Vuoden aikana olen todella oppinut miettimään omaa kulutustani tarkemmin. Toki paljon olisi vielä tehtävää. Liikkeelle on kuitenkin lähdetty tilanteesta, jossa shoppailu on lempiajanvietteitäni, ja etenkin matkoilla odotetuimpia asioita.
Suurin askel eteenpäin on se, että pysähdyn ylipäänsä miettimään hetkeksi tarvitsenko jotain ennen sen ostoa. Toki välillä tässä yhä harkinta pettää, kuten matkoilla ja nyt jouluostoksilla. Paljon olen kuitenkin edistynyt. Lisäksi pohdin nykyään tuotteen ekologisuutta. Sekä sitä, missä se on valmistettu, että sitä kuka sen on valmistanut ja mistä materiaalista.
Olen vuoden aikana myös haastanut itseäni miettimään käyttämäni kosmetiikan tarpeellisuutta. Lopulta olen huomannut tulevani toimeen todella vähällä määrällä kosmetiikkaa. Aiemmin näiden tuotteiden ostaminen ja käyttäminen oli mukavaa ajanvietettä. Tästäkin olen pyristellyt vaihtelevalla menestyksellä eroon.
Project333: myötä olen huomannut miten pienellä määrällä vaatteita tulen toimeen. Enkä edes kaipaa enempää. Nykyään kaapista myös löytyy etsimäni vaatteet, se kun ei enää ole vanhaan tapaan täynnä.
Vaikka vuosi on täynnä, blogi jatkaa eloaan. Todennäköisesti asetan ensi vuodelle muutaman lisätavoitteen, mutta mietin näitä tarkemmin lähempänä vuodenvaihdetta.
perjantai 19. joulukuuta 2014
lauantai 13. joulukuuta 2014
Tavaraliikennettä
Tässä kuussa on tullut ostettua:
-kynsilakka, Lumenen
-hiustenhoitoaine, Lumene (värjäsin hiukset, käytän satunnaisesti latvojen hoidossa, sekä pesen tällä lapsen hiukset)
-hiusnaamio
-2 yleispesuainetta, Kiilto-merkin kotimaisia suurimmaksi osin biohajoavia
-Lumenen vartalovoide
-7 jouluvalot
-5 pakettia nauhaa kuuseen
-villasukat myyjäisistä
Loppunut on:
-huulirasva
-Ajax yleispesuaine
-Vuoka hajosi
-saippuapala
-ikkunapesuaine

Marraskuun yhteenveto
Marraskuun tavaraliikenne näytti tältä:
-Taloudesta poistuneet tavarat: 15
-Loppuun käytetyt tavarat: 4
-Loppunut kosmetiikka: 5
-Loppuneet siivoustuotteet: 6
-Ostot: 1
-Saadut: 2
Yhteensä: -27 tavaraa/tuotetta
Vuoden alusta: -594 tavaraa/tuotetta
-Taloudesta poistuneet tavarat: 15
-Loppuun käytetyt tavarat: 4
-Loppunut kosmetiikka: 5
-Loppuneet siivoustuotteet: 6
-Ostot: 1
-Saadut: 2
Yhteensä: -27 tavaraa/tuotetta
Vuoden alusta: -594 tavaraa/tuotetta
Lokakuun yhteenveto
No nyt on taas blogin päivittäminen jäänyt. Syynä on tämä ihastuttava kulutusjuhla, nimeltä joulu. Olen tällä kertaa panostanut jouluu erilailla kuin ennen, mikä on tarkottanut uusia koristeita, siivoamista, sekä askartelua. Siinä ohessa jäi sitten blogin päivitys. Mutta palataan ruotuun ja aloitetaan ensin tällä lokakuun yhteenvedolla.
Lokakuun tavaraliikenne näytti tältä:
-Taloudesta poistuneet tavarat: 16
-Loppuun käytetyt tavarat: 2
-Loppunut kosmetiikka: 2
-Loppuneet siivoustuotteet: 1
-Ostot: 6
-Saadut: 0
Yhteensä: -15 tavaraa/tuotetta
Vuoden alusta: -567 tavaraa/tuotetta
Lokakuun tavaraliikenne näytti tältä:
-Taloudesta poistuneet tavarat: 16
-Loppuun käytetyt tavarat: 2
-Loppunut kosmetiikka: 2
-Loppuneet siivoustuotteet: 1
-Ostot: 6
-Saadut: 0
Yhteensä: -15 tavaraa/tuotetta
Vuoden alusta: -567 tavaraa/tuotetta
torstai 27. marraskuuta 2014
Tavaraliikennettä
Myin tarpeettoman tuikun kirppiksellä.
Lisäksi koiran peti lähti roskiin kun koira oksensi sen päälle. Kosteussulku oli halkeillut jo aiemmin, joten peti ei ollut pelastettavissa.
Kesällä käytettynä ostettu portti lähti myös kiertoon miehen todettua sen tarpeettomaksi. Miehen takia hommattiin se, koki portin tarpeelliseksi.
Yleispesuainesuihke loppui.
torstai 20. marraskuuta 2014
Tavaraliikennettä
-Siivotessa löysin vanhat verhot, joissa oli reikä. Lähtivät siis roskiin.
-Blistexin huulirasva loppui.
-Epillaattori sanoi sopimuksensa irti. Ehti se kolme vuotta palvella.
-Kirjoituspöytä sai uuden kodin.
-Lancomen ripsiväri loppui. Pidin tästä, tuuhensi hyvin, eikä mennyt paakkuun.
-Methodin keittiöpesuaine loppui. Tämä oli miellyttävä tuote. Raikas greipin tuoksu ja hyvä pesuteho. Voisin ostaa uudestaan.

lauantai 15. marraskuuta 2014
Tavaraliikennettä
Taas on blogin päivitys jäänyt vähemmälle. Tavaroita on taas tullut ja mennyt. Listataanpa ensin niitä tulleita:
-Ostin kirppikseltä farkut
-Sain äidiltä uudet kumisaappaat. Edelliset ovat yhä tallella, mutta eivät pidä täysin enää vettä. Onhan niillä ikääkin lähemmäs 10 vuotta.
-Sain myös pitkähihaisen paidan.
Ja sitten niitä loppuneita/poistoja:
-Tallinnan koiratarhalle lähtevään keräykseen lähti 12 tavaraa.
-Rikkinäinen pipo pääsi askartelukäyttöön.
-Vaahtopesuaine kului loppuun sohvan pesussa.
-2010 reissusta ostettu huulirasva loppui. Näitä on tosiaan välillä taipumus hamstrata, vaikka käytän huulirasvoja loppujen lopuksi aika vähän.
-Lily lolon mineraalimeikkipuuteri loppui. Ihan mukava tuote käytössä, toinen varastossa ollut päätyi nyt käyttöön.
-Lattianpesuaine loppui.
-Samoin loppui vessanpesuaine.
-Käytin myös loppuun tämän alkuvuodesta saamani Body Shopin suihkugeelin.
-Viimein loppui myös tämä kestopuna. Oli muuten riittoisa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)