lauantai 22. helmikuuta 2014

Kookosöljy

Tilasin muistaakseni marraskuussa paketin Ekolosta. Lähinnä tilailin tuolloin ruokatarvikkeita. Ohessa tilasin pitkästä aikaa purkin kylmäpuristettua kookosöljyä.


Tämän näköinen litran purkki. Kuten kuvasta näkyy, nyt se on jo tyhjä. Tosin noin 2 dl sisällöstä on todellisuudessa kylppärin kaapissa pienemmässä purkissa. Tuo litran purkki kun ei ole käytännöllisimmästä päästä. Osan sisällöstä ole käyttänyt sisäisesti. Tein kahteen otteeseen kookostryffeleitä, ja kerran rypsiöljyn loputtua käytin tätä paistorasvana.


Tämä purkki oli luomuöljyä. Se tosin tulee Filippiineiltä asti, eli kuljetusmatka on melkoisen pitkä.


Kookosöljy on 100% rasvaa. Ja lähes kokonaan tyydyttyneessä muodossa. Rasvahapot ovat eläinrasvoihin verrattuna lyhytketjuisia, ja tästä syystä osa uskoo niiden olevan terveyttä edistäviä. Lisäksi tyydyttyneenä rasvana kookosöljy kestää muita öljyjä paremmin kuumentamista. Perinteisestihän opetetaan kaikkien kovien rasvojen olevan pahasta. Tästä syystä en itse ainakaan toistaiseksi käytä tätä juurikaan ruoanlaitossa. Tarkoituksena tosin on perehtyä asiaan syvällisemmin kunhan aika antaa periksi. Katselin PubMedistä tutkimuksia, ja joissain todella on löydetty viitteitä siitä, että kookosöljy esimerkiksi edistäisi rasvanpolttoa. Lisäksi yhdessä tutkimuksessa sen todettiin rauhoittavan tulehtunutta ihoa. Jotta saisin kunnon käsityksen asiasta, täytynee hakea tutkimukset kokonaisuudessaan ajan kanssa, nyt luin vain abstraktit.

Koska kookosöljy sisältää tyydyttyneitä rasvahappoja, se ei härskiinny samalla lailla kuin muut öljyt. Siksi sitä voi säilyttää lämpimässä, ja käyttää ihon ja hiusten hoidossa. Huoneen lämmössä se on kiinteässä muodossa, mutta sulaa iholle lämmön vaikutuksesta. Se myös tuoksuu mielestäni aivan ihanalta. On viitteitä siitä, että se myös toimii anti-inflammatorina, eli estää tulehduksia. Ilmeisesti se myös kykenee häiritsemään bakteerien kasvua.

Itse käytän kookosöljyä suihkun jälkeen kostealle iholle. Teen niin, että laitan sitä reilulla kädellä iholle, ja kuivaan vasta tämän jälkeen ihon pyyhkeellä. Koska öljy ei härskiinny, ei haittaa vaikka pyyhkeeseen jää öljyä. Kun pyyhkeessä on jonkin verran öljyä, ei minun tarvitse laittaa kookosöljyä iholle läheskään joka kerta suihkussa käytyäni. Taaperolle laitan pepun pesun jälkeen myös samalla tapaa öljy kostealle iholle. Nyt taaperon ihon kuivuus on kookosöljyn käytön myötä hävinnyt.

Toinen käyttökohde on meikinpoisto. Käytän tätä silmämeikin poistoon hieromalla kookosöljyä kuivalle iholle ja silmämeikkiin. Tämän jälkeen pesen ihon ostamallani palasaippualla, ja kuivaan. Sitten tarvittaessa laitan kosteusvoiteen. Tällä tapaa meikki lähtee mainiosti, mutta iholle on ilmestynyt jonkin verran finnejä. En ole varma johtuuko se kookosöljystä. Seurailen vielä tilannetta.

Kolmas käyttökohde on hiukset. Pari päivää sitten hiuspohjani kutisi, ja laitoin tätä kuiviin hiuksiin kohtalaisen määrän, hieroen huolella päänahkaan. Sitten pyyhe päähän ja annoin öljyn vaikuttaa noin tunnin. Pesin sitten hiukset kahteen kertaan shampoolla. Auttoi kutinaan ja hoiti hiuksia hienosta. Kookosöljy on myös muita öljyjä helpompi pestä hiuksista. Ajoin nimittäin käytän oliiviöljyä taikka rypsiöljyä samaan tapaan.Käytän kookosöljyä myös välillä tuomaan kiiltoa hiuksiin. Otan käsiin pienen pisaran öljyä, hieron sen käsiin ja levitän joko kuiviin tai kosteisiin hiuksiin.

Uusin kookosöljykokeilu on käyttää sitä deodoranttina. Tätä kokeilua en ole uskaltanut arkena tehdä, en luonnollisesti halua haista hieltä töissä. Kokeilin tänään vapaalla ollessani aamulla hieroa pienen määrän öljyä pestyihin kainaloihin. Ainakaan toistaiseksi kainalot eivät haise lainkaan hieltä. Olen ollut liikkeellä tänään, mutta en ole erityisemmin hikoillut. Jää nähtäväksi miten käy jos päivä on kiireisempi. Teho deodoranttina perustuu oletettavasti siihen, että kookosöljy ei härskiinny, ja estää bakteereiden kasvua.

Jotkut käyttävät kookosöljyä ilmeisesti myös aurinkorasvana sen luontaisen suojakertoimen takia. Itse en ole vielä uskaltautunut tätä kokeilemaan. Ennen kun kokeilen, täytyy ottaa hieman selvää mihin tämä  perustuu.

Tässäpä nämä tämänhetkiset käyttökohteeni tälle öljylle. Kuulisin mielelläni miten te muut käytätte kookosöljyä, ja voisiko sitä käyttää vielä johonkin muuhun? Melko monipuolinen tuote tuntuu olevan kyseessä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti