sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Saippua hiustenpesussa

Ihan alkuun seuraa tunnustus. Tarkoitushan oli toisella lomaviikolla pitää nettilakko. Olin suunnitellut käyttäväni konetta korkeintaan tunnin vuorokaudessa. No, lakko ei onnistunut. Roikuin koneella ainakin lähes yhtä paljon kuin normaalistikin. Seuraavalla yrityskerralla täytynee viedä kannettava suoraan kellariin asti onnistumisen varmistamiseksi.
Koneen käyttö harmittaa siitä syystä, että se ei ole kovin rakentavaa. Ja roikkumalla koneella välttelen rästihommia. Mutta tämä tästä, täytyy kokeilla tosiaan uudemman kerran sopivassa välissä tiukemmilla tyylillä.

Mutta nyt itse aiheeseen. Nimittäin palasaippuan käyttöön hiusten pesussa. Aiemmin olen käyttänyt hiusten pesuun tavalliseen tapaan shampoota ja hoitoainetta. Näillä ongelma on ollut aina liukkaat ja sähköiset hiukset, jotka kaipaavat tuuheutta ja ryhtiä. Jossain välissä kokeilin jättää hoitoainetta pois tuon liukkauden takia. Se kuitenkin korosti entisestään sähköisyyttä.

Kaveri on sinnikkäästi suositellut Flow:n palashampoota minulle. Vihdoinkin hankin semmoisen 8.3 viimeisen shampoon loputtua. Suurin syy ostolle oli ekologisuus. Pidin kovasti siitä, että näin voin vähentää roskan määrää. Myöskään kuljetukseen ei mene niin paljoa energiaa kun tuote menee pieneen tilaan. Oma valintani oli hamppu&turve shampoopala. Se on kieltämättä riittoisa, koska vasta nyt tuomitsin sen loppuneeksi:



Pala nimittäin kävi niin pieneksi, ettei sillä jaksa enää hiuksia pestä. Nämä rippeet päätyivät matkakokoiseen pulloon, reissussa meinasin kaataa kuumaa vettä päälle, jolloin oletan näiden liukenevan veteen.

Pidin todella paljon palashampoon käytöstä. Alkuun hiukset tuntuivat oudolta märkinä, hieman tahmaisilta. Tahmaisuus kuitenkin katosi hiusten kuivuttua. Tämä tahmaisuus myös tuntui helpottavan ajan kanssa. Tai sitten totuin siihen. Palaa käyttäessä hiusten pesuväli myös piteni hieman.

Palaa siis hierotaan hiuksiin kunnes hiukset ovat vaahdossa. Ohjeessa kehoitetaan toistamaan tämä. Itse en toistanut, ja pesuteho riitti hyvin. En käyttänyt hoitoainetta, ja siitä huolimatta hiukset tuntuvat aiempaa parempikuntoisilta. Osittain asiaan voi toki vaikuttaa se, että en ole enää värjännyt hiuksia.

Paras asia palan käytössä on kuitenkin se, että hiukset tuntuvat aiempaa selvästi paksummilta. Niitä pöyhimällä saa volyymia ilman muotoilutuotteita. En ole edes kaivannut loppunutta kuivashampoota tämän kanssa enää. Ihan ehdottomasti huipputuote, arvosanaksi tälle 5/5.





Meinasin nyt testata seuraavaksi tätä oliiviöljysaippuaa hiusten pesussa. Tämä on saippua, jonka ostin 13.2 Hyvinvoinnin Tavaratalosta. En muista missä vaiheessa otin tämän käyttöön, ilmeisesti samantien koska edellinen pesuaine oli jo loppu.

Ostin lokakuussa 2013 kolme purkkia kasvopesuainetta. Tammikuussa loppui niistä viimeinen. Eli keskimäärin heitin aiemmin yhden tyhjän purkin kuussa roskiin. Tätä saippuaa olen nyt käyttänyt neljä kuukautta ja se ei ole juuri kulunut. Selvästi parempi valinta siis, sekä ympäristösyistä, että lompakon kannalta.


Tämä oliivin lehtiä paloina sisältävä oliivisaippua pääsee nyt kasvopesukäyttöön. Ihanan tuoksuinen tuote!


Poistoon päätyi myös yksi lasipurkki, joka putosi lattialle ja hajosi. Tennispallo taas tuli tiensä päähän koiran hampaissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti