Taas on loppunut tuotteita. Ihmeelliseen tahtiin ne vaan kuluvat, vaikka en mielestäni kamalasti kemikaaleja käytäkään...
FinnaMaidin kalkinpoistoaine kului loppuun vedenkeitintä putsatessa. Plussaa aineen kotimaisuudesta. Enää en tätä kuitenkaan osta. Arvelutti keittää tämän aineen jäljiltä teetä. Tuskinpa tässä ihmeempiä myrkkyjä on, jatkossa käytän silti hyväksi jo aiemmin toteamaani etikkaa kalkinpoistossa.
Koska en tykkää heittää mitään pois, käytin loppuun myös jalkadeon. Toimiva tuote, mutta tämänkin kohdalla epäilytti tuotteen terveellisyys. Mitenkään välttämätön aine ei ainakaan ole kyseessä, jatkossa pärjään ilman. Tämän olen muuten saanut noin kymmenen vuotta sitten tuliaisena reissusta. Mitä lie ovat tuojat yrittäneet vihjata?
Kesällä Kreetalta ostamani luonnonkosmetiikkaa oleva kasvovoide loppui. Plussaa koostumuksesta, tämä tosiaan sisältää vain luonnonmukaisia aineita. Siihen ne plussat valitettavasti sitten jäivät. Itse en tästä pitänyt, vahva tuoksu ja paksu, rasvainen koostumus, joka kuitenkin tuntui kosteuttavan heikosti.
Litran kookosöljypurkki tyhjeni. Tästä tosin on kylpyhuoneen kaapissa yhä desin verran pikkupurkissa. Kaksi litraa kookosöljyä riitti koko viime vuoden tarpeisiin. Ihan ok kulutusmäärä siis. Ainoa, mistä en tässä pidä, on tuo pitkä kuljetusmatka Suomeen. Siksipä voisin ainakin silmämeikin poistossa kokeilla ihan kotimaista rypsiöljyä. Iholle en taida sitä viitsiä kostutusmielessä laittaa, olettaisin sen härskiintyvän iholla?
tiistai 6. tammikuuta 2015
Kuivatarvikekaappien inventaario
Olen muutaman vuoden ajan alkuvuodesta pitänyt kuivakaapin tyhjennystalkoon. Käyn siis tammikuussa mahdollisimman vähän kaupassa ja hyödynnän ensin kuivakaapista ja pakastimesta löytyneet tuotteet. Ajattelin jatkaa perinnettä tänäkin vuonna.
Sinänsähän en kannata askeettista kaapinsisältöä. Minulle on tärkeää, että kuivakaapista ja pakastimesta löytyy tarpeet ainakin muutamaan ateriaan. Lisäksi tietyt perustarpeet tulee kotona olla. Suositellaanhan jonkinnäköistä varastoa pidettäväksi kotona ihan jo poikkeustilanteidenkin varalta.
Kaapinpuhdistustalkoideni tarkoitus onkin estää tuotteiden vanhentuminen, sekä tuotteiden unohtuminen kaapin perälle. Lisäksi tällä tapaa tulee ostettu käytettyä pois, loppuvaiheessa kun on oltava luova ja kehitettävä ruokaa näistä heräteostoksistakin. Samalla kun inventoin kaapin, pyyhin luonnollisesti hyllyt ja palautan kaiken omille paikoilleen.
Tänä vuonna päätin kuvata kaapin sisällön. Näin hahmotan paremmin mitä kaapeista löytyy ja ateriasuunnittelu on tällä tapaa helpompaa. Tänä vuonna kaapit kätkivät sisäänsä seuraavan näköistä sisältöä:
Paketti näkkileipää, paketti hapankorppuja, sekä paketti riisikakkuja. Ei tuplia tällä saralla.
Purkillinen korppujauhoja ja paketti perunajauhoja.
Mannahiutaleita, vehnäleseitä lasipurkissa ja vajaa pussi purkin takana, kauraleseitä, durum-vehnäjauhoja, täysi ja vajaa pussi vehnäjauhoja.
Avaamaton paketti kaurahiutaleita, ohrasuurimoita, kaurahiutaleita lasipurkissa, sekä vajaa purkki kaurahiutaleita.
Toinen avaamaton paketti kaurahiutaleita, sekä ohrasuurimoita.
Iso kasa leivontarvikkeita. Xylitolia pussin pohjat, raesokeria, 1,5 pussia kuivahiivaa, puoli pussia fariinisokeria, purkki leivinjauhetta, purkki nonparelleja, vanilja- ja minttuesanssi, hienoa sokeria, palasokeria, siirapin jämät, vaniljakreemijauhe, avaamaton ja avattu tomusokeri.
Rypsiöljy, kookosöljyn jämät, balsamico, valkoviinietikka, maustekastike.
Ns. herkkuhyllyn sisältö. Läjä herkkuja, joita ei tarvitsisi kaapissa olla oikeastaan ollenkaan. Jämiä joululta ja uudelta vuodelta.
Mantelilastuja, hampunsiemeniä, rusinoita, pähkinäsekoitusta, auringonkukansiemeniä.
Pellavansiementen jämät, punaisia linssejä, seesaminsiemeniä, valkoisia papuja, härkäpapuja, kidneypapuja, mustia papuja.
Soijarouhetta, soijapaloja, soijajauhetta.
Kikhernejauhoja ja gluteenijauhoja.
Makaronia, spaghettia ja lasagnelevyjä.
Pitkäjyväistä riisiä, puuroriisiä, jasmineriisiä.
Maustehylly. Tämän kohdalla loppui tarmo kesken, siivoan joku toinen päivä...
Raakakaakaojauhe, kaakaojuomajauhe, kapselikeittimen kapseleita, kahvia kolmessa muodossa, suodatinpussit, hunajaa, avaamaton kahvipaketti.
Säilykeherneitä, soijakastiketta, pestoa, papuja tomaattikastikkeessa, tomaattimurska, jalapenoja, nuudeleita, teetä, tomaattipyrettä.
Merilevälevyjä, kookosmaitoa, pussikeittoja.
Siinäpä ne. Itseasiassa yllättävän hyvä tilanne. Leivontatarvikkeita on kertynyt. Tässä kuussa on siis leivottava urakalla sämpylöitä, leipää ja ilmeisesti jotain makeaakin. Samaten puuroja olisi syytä keitellä. Mutta muuten tuo kaapin sisältö näytti jopa melko niukalta.
Yhden hernekeiton ehdin keitellä ennen kaapinsisällön kuvaamista. Kuvaamisen jälkeen on makaronit ja soijarouheet käytetty makaronilaatikkoon, samaten auringonkukan siemenet syöty. Seuraavaksi täytynee suunnata sämpylöitä leipomaan.

tiistai 30. joulukuuta 2014
Siivoustarvikeinventaario
Olen tainnut aiemmin mainita yhdeksi ongelmakohdaksi ostelun suhteen siivoustarvikkeiden hamstraamisen. Inventoin nyt pesuaineet, näiden lisäksi kotoa löytyy muutamat kumihanskat, paketti kertakäyttöisiä kumihanskoja, rulla rättejä, pussillinen hankaussieniä, lattiamoppi sekä kaksi ämpäriä.
Siivoustarvikkeiden määrä pääsi yllättämään, vaikka tiesinkin niitä olevan yli tarpeen. Tässäpä siis kaikki pesuaineet samassa kuvassa:
Melkoinen määrä. Koska tuosta kuvasta on vaikea hahmotella tarkempaa sisältöä, inventoin nämä vielä erikseen.
Tässä pyykinpesuun käytettävät aineet. Takana Omo-pulveri, sitten miehen suosima Omon nestemäinen pyykinpesuaine, Sonet-villapesuaine, pesupähkinät, pyykille tarkoitettu Oxy Vanish ja matoille ja sohville tarkoitettu versio.
Sohvan kaksi pesuainetta ja yksi hoitosuihke.
Pintadesinfiointiaine ja elektronisten laitteiden putsausaine.
Ajax-käsitiskiaine, Cif keittiönpesusuihke, kalkinpoistoaine, Ecoverin huuhtelukirkaste ja Rainbown konetiskiainetabletit.
Vessanpesuaine ja uuninpesuaine.
Parkettivaha, Kiilto-ikkunanpesuaine (laimennettava versio, takana suihkupullo jossa valmiiksi laimennettua ainetta), kaksi Cif-hankausnestettä.
Kloriitti, Blix-yleispesuaine, Kiilto kodipuhdistussuihke, Kiilto kodin puhdistaja, Kiilto tehopuhdistaja, Universal Stone, sekä tiskialtaan mukana tullut kiillotusaine, joka on käytännössä sama tuote kuin tuo Universal Stone.
Siinäpä ne. Osa tuotteista on sellaisia, joita tulee käytettyä harvoin. Koitan kuitenkin käyttää pois kaikki mitä on tullut ostettuakin. Siispä jatkossa pitää palata näihin kuviin ennen siivousta, ja miettiä mikä tuote soveltuu tarkoitukseen parhaiten. Jatkossa myös käytän huomattavasti tarkempaa harkintaa ennen pesuaineiden ostoa.

sunnuntai 28. joulukuuta 2014
Vuosi 2014
Vuonna 2014 ostin/sain kosmetiikkatuotteita 65 kappaletta. Tämä sisältää myös kosmetiikaksi ostamani öljyt/suolat ja muut keittiötarvikkeet. Ehdottomasti enemmän kuin olisin uskonut ostaneeni. Tämä tarkoittaa 5,4 kosmetiikkatuotetta kuukautta kohden.
Samassa ajassa loppui 117 kosmetiikkatuotetta. Eli 9,8 kosmetiikkatuotetta kuukautta kohden. Tämä tarkoittaa siis peräti 52 kosmetiikkatuotetta vähemmän taloudessa.
Pakko todeta, että käyttämäni kosmetiikan määrä on hämmentävän suuri! Ja saa minut ihmettelemään miten paljon kosmetiikkaa oikein olen aiemmin käyttänyt. Tässä on ehdottomasti yhä siis vähennettävää ja paljon.
Tavaroita ostin/sain vuonna 2014 70 kappaletta. Osa näistä on kulutustuotteita, jotka eivät osu kosmetiikan taikka siivoustuotteiden kategoriaan. Tämä tarkoittaa 5,8 tavaraa kuukaudessa, eli yksi tavara 5,2 päivässä.
Tavaroita poistui tänä aikana 475 tavaraa. Toisinsanoen 39,6 tavaraa kuukaudessa.
Tavaraliikenne näyttää kutakuinkin siltä, miltä oletinkin. Yhä ostan uutta liian kevyin perustein. Ensi vuonna mietin ehdottomasti tarkemmin näitäkin hankintoja. Sain karsittua tavaramäärää kuitenkin jopa odotettua paremmin.
Vaatteita ostin uutena viime vuonna 17 kappaletta, eli 1,4 vaatetta kuussa. Käytettynä ostin/sain vaatteita 24 kappaletta, eli 2 per kuukausi. Yhteensä siis peräti 2,4 vaatetta lisää kuussa!
Vaatteita kului puhki/lähti kiertoon 131 kappaletta. Eli 10,9 vaatetta kuussa.
Tämä hankittujen vaatteiden määrä tuntuu todella isolta, ja rehellisesti oletin sen olevan selvästi pienempi! Ehdottomasti petrattavaa tällä saralla siis.
Siivoustuotteita tuli hommattua 12 kappaletta, siis 1 per kuukausi.
Niitä loppui 25 kappaletta, eli 2,1 kuukautta kohden.
Siivoustuotteiden liikenne on siis kutakuinkin kohtuullinen. Tosin voisin kyllä hieman säästeliäämmin ensi vuonna käyttää näitä ja hyödyntää tehokkaammin luonnonmukaisia siivousaineita.

Joulukuun yhteenveto
Joulukuun tavaraliikenne näytti tältä:
-Taloudesta poistuneet tavarat: 0
-Loppuun käytetyt tavarat: 1
-Loppunut kosmetiikka: 4
-Loppuneet siivoustuotteet: 5
-Ostot: 35
-Saadut: 7
Yhteensä: +18 tavaraa/tuotetta
Vuoden alusta: -576 tavaraa/tuotetta
-Taloudesta poistuneet tavarat: 0
-Loppuun käytetyt tavarat: 1
-Loppunut kosmetiikka: 4
-Loppuneet siivoustuotteet: 5
-Ostot: 35
-Saadut: 7
Yhteensä: +18 tavaraa/tuotetta
Vuoden alusta: -576 tavaraa/tuotetta
perjantai 26. joulukuuta 2014
Uuden vuoden lupaukset
Taas on aika pohtia lupauksia uudelle vuodelle. Blogin pitäminen jatkuu, tämä vie kohtuullisen vähän aikaa, mutta on opettanut paljon.
Ensi vuonna aion korjata loppuvuoden osteluvimman saldoa pitämällä kuukauden ostolakon. Tammikuussa on siis kielto ostaa yhtään mitään. Mitään elintärkeää ei pitäisi puuttua, näinollen ostolakolle ei ole esteitä, eikä rikkomiselle tekosyitä.
Ensi vuoden tavoitteena on katsoa, kuinka pitkälle vuotta pääsen ostamatta yhtäkään vaatekappaletta. Tämä koskee myös käytettyjä vaatteita.
Ensi vuonna listaan myös itse lapselle ostamani tavarat tänne. Nyt niiden oltua tämän projektin ulkopuolella, en ole harkinnut ostoksiani aina riittävän tarkasti.
Tammikuussa pidän perinteisen keittiön kaappien tyhjennystalkoon. Tämä tarkoittaa sitä, että käyn ostamassa vain välttämättömät kaupasta (mm. lapsen maidon) ja muuten teen kaapista löytyvistä aineista ruokaa.
Ensi vuonna teen kaksi kertaa viikossa kasvisruokaa. Lisäksi tarkoitus olisi lisätä kalan käyttöä kertaan viikossa.
Tässäpä nämä, täydennän listaa jos hyviä ideoita tulee vielä mieleen.

torstai 25. joulukuuta 2014
Tavaraliikennettä
Näin joulun aikaan tavaraa tulee ovista ja ikkunoista. Siltä ainakin tuntuu. Osin olen lipsunut itse uusista tavoistani, osan tavaroista sain lahjaksi.
Talouteen on tullut seuraavia tavaroita:
-tuikkuastia lahjaksi
-pörrösukat
-ostin seitsemän kirjaa käytettynä kirppikseltä.
-ostin kukalle jouluisen ruukunsuojan
-tämän söpön jouluisen kulhon sain lahjaksi
-Sain merinovillaisiin housuihini sopivan paidan, sekä sukat. Nämä tulevat tarpeeseen, pakkassäiden ulkoiluun ei olekaan löytynyt kerrastoa. Tästä tuotteesta löytyi mulesing-vastainen sertifikaatti.
-Ostin tällaiset tosi tarpeelliset imurin säiliöön laitettavat tuoksupallot. Oikeastihan saman asian olisi ajanut vaikkapa nenäliina kostutettuna eteerisillä öljyillä. En osaa selittää tätä heräteostostani mitenkään.
-Sain aivan ihanan tuoksuisen Body Shopin mango-kuivaöljyn.
-Sorruin myös ostamaan Lumenen tehtaanmyymälästä itselleni kolme huulikiiltoa ja neljä kynsilakkaa. Joo-o, ryhtiliike on todella tarpeen.
Sitten ne loppuneet tuotteet. No, niitä ei ihmeemmin ole:
Väritön Maybellinen lakka loppui. Perus väritön lakka.
-Hammastahna loppui. Vielä on kaapissa kaksi lähes loppunutta tahnatuubia.
-Joulusiivouksen lomassa kului loppuun kolme hankaussientä.

-Sain Rimmelin vaalean kajalin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)