maanantai 7. huhtikuuta 2014

Hiljaista on...

Nimittäin raivausrintamalla. Akuutti aikapula ja myönnettäköön, myös laiskuus vaivaa yhä. Ostolakko on myös tuottanut lähiaikoina enemmän ongelmia. Tosin suurimmilta sortumisilta olen kyllä välttynyt.

Isommat ostokset ovat harrastusrintamalla tehtyjä. Koirien harrastusvälineiden lukumäärä kasvoi lauantaina kahdeksalla. En viitsi eritellä näitä, koska suurin osa tuskin edes tietää mitä ne on. Nämä oli kuitenkin tarkkaan harkittuja. Pohdin ostamista yli vuoden ja nyt päädyin siihen, että ne olivat tarpeellisia.

Kaverilta tuli myös eteisen ovelle koiraportti. Mies kun ei jostain syystä arvosta kerjääviä koiria. Tämä siis käytettynä.

Ostin kirppiseltä kolmella eurolla huivin. Huivin lapussa väitetään sen olevan pashminan ja silkin sekoitusta. Huivi tuntuu todella pehmoiselta. Olen silti epäilevällä kannalla, koska miksi kukaan myisi pashmina-huivin kolmella eurolla? No, oli miten oli, hieno huivi. Ja ihan ok ostos, koska omistan vain kaksi huivia ja molemmat ovat kuluneita. Toisessa taitaa jopa olla pari reikää.


Ostin myös kaksi Sensationailin värillistä geeliä. Nämä oli kaksi yhden hinnalla-tarjouksessa, eli yhteensä 16,90 euroa. Vähän siinä ja siinä oliko järkevä ostos, mutta käyttöön nämäkin tulee. Noita värigeelejä ei ole ennestään kuin yksi nuden värinen. Sitten on kaksi glitter-geeliä.

Tässä ostokset tällä kertaa. Pikkasen liikaa näitä alkaa nyt siunaantua, täytyy siis tsempata asian suhteen. Muuten käy vielä niin, että tämän kuun tavarasaldo jää plussan puolelle.

Muutama asia tosin loppuikin:



Sensationailin kynsien puhdistaja. Tällä on tarkoitus putsata kynsiltä rasva pois viilauksen jälkeen. Ajattelin kokeilla tämän tilalle ihan jotain öljytöntä kynsilakanpoistoainetta jatkossa.

Lisäksi loppui:

-Käsitiskiaine. Mies osti tilalle Fairyn, koska ei tykännyt loppujen lopuksi Maison Bellestä. Sanoi, ettei poistanut tarpeeksi hyvin rasvaa. Fairya en laske ostoksi, koska en ostanut sitä itse.

-Pussillinen vanulappuja. Kaksi "pötköä" oli kaapissa valmiina odottamassa. Toinen pääsi käyttöön.

-Sukat hajosi kantapäästä ja päätyi roskiin. Hassua kyllä, väittäisin sukkien olevan ainakin 8 vuotta vanhat. Kesto selittynee sillä, että omistin ennen aivan liikaa sukkia.

-Viinilasi hajosi ja päätyi luonnollisesti roskiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti