torstai 11. kesäkuuta 2015

Toimistotarvikelipaston siivous

Sain vihdoin tartuttua lipastolaatikon siivoukseen, joka on roikkunut tehtävälistallani pienen ikuisuuden. Kyseinen laatikko sisältää siis toimistotarvikkeet, sekä tärkeät paperit, joiden tulisi olla järjestyksessä.
Valitettavasti vaan en tälläkään kertaa muistanut ottaa ennen ja jälkeen-kuvia. Jotain lipastonlaatikon tilanteesta kertonee se, että pohja oli pettänyt tavaran painosta. Alkuun siis tyhjensin laatikon ja pääsin korjaamaan pohjan. Tai oikeastaan yritin huonolla menestyksellä korjata sitä, kunnes mies tuli paikalle ja hoiti asian.
Paperit on nyt lajiteltu paperinkeräykseen, sekä väliaikaiseen taskukansioon, josta ne pitäisi edelleen mapittaa. Päädyin vihdoin heittämään pois manuaalit muunmuassa keittiön kodinkoneista. Jos niitä tarvitsisin, ne löytynevät netistä. Vielä koskaan en ole yhdenkään laitteen manuaalia tarvinnut.
Kyniä oli pohjalla vino pino. Niistä seuloin ensin hajalla olevat:




Yhdeksän kynä oli kuivahtanut tai muuten hajalla. Päätyivät siis poistoon. Tämän jälkeenkin kyniä oli liikaa. Poistin niitä vielä tämän verran:



Kasassa on 16 kynää.



Jätin jäljelle kyniä sen verran, että ne mahtuvat niille varattuun rasiaan. Mietin ensin kynien karsimista, ne kun ovat kulutustavaraa. Totesin kuitenkin etten ehdi näitäkään käyttää todennäköisesti ennen kuin ne kuivahtavat.


Epämääräistä sekalaista sälää laatikosta poistui kuuden esineen verran. Kuvassa niistä osa. Manuaaleja ja muita oppaita en laskenut poistoiksi.

Lopulta tähän siivoukseen meni alle kaksi tuntia. Palkkioksi sain siistin ja ehjän laatikon ja hyvän mielen. Sekä taas kerran muistutuksen hoitaa asiat heti. Olen nimittäin kuluttanut asian suunnitteluun varmasti yli sen kaksi tuntia...

Laitoin myös kolme vauvanvaatetta pienenä kierrätykseen. Lisäksi Lv:n deo kului loppuun ja ostin uuden tilalle.


Kodin puhdistaja-yleispuhdistusaine kului loppuun siivotessa. Miellyttävä tuote, mutta jatkossa pärjänen mäntysuovalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti