lauantai 17. toukokuuta 2014

Hiljaa hyvä tulee

Olen taas innostunut hieman enemmän tästä projektista kevään myötä. Aloittelin tänään taas vaatteiden läpikäymistä ja kaappien siivousta. Vielä en ihmeellisiin tuloksiin päässyt, mutta kenties ensi viikolla kun aikaa on enemmän?

Pari poistoa kuitenkin ehti tulla vastaan:


Nimittäin 4 vuotta vanhat ja kuluneet urheiluliivit, sekä rannetuki, jolla ei enää ole virkaa. Rannetukeakin olen säästellyt siltä varalta, että sille tulisi käyttöä. Se on kuitenkin omien mittojeni mukaan tehty, eli eteenpäin sitä ei voi antaa. Lisäksi se häviää nykyään käyttämilleni kinesioteippauksille kirkkaasti. Miksi siis säästelisin sitä? Yhä huomaan helposti palaavani vanhoihin käytösmalleihin takaisin ja säilön tavaraa aivan turhaan, koska sitä voi joskus tarvita. Hiljalleen kuitenkin pyrin tästä eroon ja kohti pienempää tavaramäärää.

Poistoon lähti myös musta sukka, koska se kului pohjasta rikki niin, ettei ompelua olisi voinut edes harkita. Sen parin säästin kuitenkin yhä. Ostan nimittäin lähinnä samanlaisia mustia sukkia, sille siis on jatkossakin pari. Lisäksi poistoon lähti jälleen kerran sukkahousut. Kuluivat häissä puhki. Toki ne oli hieman kuluneet jo ennen juhlaakin, mutta silti ihmettelen tätä sukkahousujen katoa. Ostavatko muutkin todella uudet sukkahousut lähes joka kerta?

Häihin lähtiessä huono ennakointi kostautui. En löytänytkään Lumenen puuterin jämiä mistään ja jouduin kiireessä nappaamaan Kicksistä puuterin mukaan:



Tuommoinen merkin oma puuteri, hintaan 14,90. Testasin luonnollisesti jo sitä ja pidin kyllä kovasti. Silti tarkoitus oli ostaa luonnoskosmetiikkaa ja eläimillä testaamatonta, nyt kävi kiireessä kuitenkin taas näin. Jatkossa koitan petrata tuon ennakoimisen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti