lauantai 30. elokuuta 2014

Lisäravinnekaapin inventaario

Meillä on keittiön kaapissa varattu peräti kaksi hyllyä lääkkeille ja lisäravinteille. Lääkkeiden määrä on iso johtuen työhöni liittyvistä lääkenäytteistä. Lisäravinteita taas on muuten vaan kertynyt.  Käymme molemmat kausiluonteisesti salilla, hieman kiireistä ja muista harrastuksista riippuen. Lisäksi oma ruokavalioni on ajoin sen verran yksipuolinen, että sitä tulee välillä täydennettyä erinäisillä lisäravinteilla.

Siivosin nämä hyllyt, ja otin kuvat kaapista löytyvistä lisäravinteista. Ja niitähän tosiaan riittää:




Kuvassa takana vasemmalta aloitettuna kasvisproteiiniseos, tokana soijaproteiini, maustettu soijaproteiini, kaksi proteiinivanukasjauhetta. Seuraavassa rivissa maustettua heraproteiinia lasipurkissa (tätä on 5 kilon säkki josta purkki täytetään), kaksi miehen treenibuusteria. Edessä kreatiinipyruvaattia kahdessa purkissa (yhdistin purkit kuvan oton jälkeen), sekä soijalesitiiniä.


Tässä sitten kuvaa loppuarsenaalista. Purkkeja siis riittää. Jaottelin nämä vielä omiin ryhmiinsä ja otin lisäkuvat todettuani, ettei tästä kuvasta purkkeja pysty kunnolla hahmottelemaan.


Ensimmäisenä CLA, jonka tarkoitus on lähinnä tehostaa rasvanpolttoa.

Tokana omega-3 lisä. Käytän kyllä rypsiöljyä, josta saa omega-3:ta, mutta en läheskään riittävästi kalaa. Niinpä otan kapseleita kuuriluontoisesti.

Kolmantena vihreä tee-kapselit, joiden tarkoitus myöskin tehostaa rasvan palamista. CLA ja nämä ovat mieheni ostoksia, tosin aika ajoin tulee itsekin näitä otettua.



Reisusta tuodut Bootsin pureskeltavat monivitamiinit. Nämä maistuu niin pahalta, ettei tulisi mieleenkään pureskella.

Seuraavana Minisunin monivitamiini ilman a-lisää. Käytän itse tätä.

Kolmantena Rainbow-monivitamiinit.

Viimeisenä Minisun lasten pureskeltavat monivitamiinit. Annan näitä taaperolle vähintään muutaman kerran viikossa, koska näissä on jodia ja käytämme merisuolaa. Näinollen lapsi tarvitsee jodilisän.



Vasemmalla lapsen D-vitamiini, ja oikealla aikusten D+C-vitamiini. Käytössä läpi vuoden, sillä Suomessa emme saa riittävästi aurinkoa ja haluan turvata etenkin lapsen D-vitamiinin saannin.



Kalsium-D-lisää käytän päivinä, joina ei maitotuotteita taikka muita kalsiumin lähteitä tule käytettyä. Magnesiumia otan satunnaisesti.


Vasemmalla C-vitamiinitabletit, joissa on 500 mg C-vitamiinia per tabletti. Käytän näitä flunssakautena. Mikäli sairastun flunssaan, nostan C-vitamiinin saannin noin 5 grammaan päivässä.

Juon Beroccaa paljon. Keskimäärin päivässä menee varmaankin kaksi poretablettia. Liikun kuitenkin paljon, sekä valvon ajoin liikaa, näinollen haluan turvata etenkin B-ryhmän vitamiinien saannin.


Maitohappobakteereja koitan antaa päivittäin taaperolle. Lisäksi otan näitä itse muistaessani. Kelpamaxin ostin jodilisäksi luontaistuotekaupasta kun olin tavallista väsyneempi ja palelin paljon.


Seleeni ja sinkkilisän ostin oikeastaan koirille turkin kasvua turvaamaan. Otan satunnaisesti myös tätä itse.

Tryptomaxissa on tryptofaania, B6-vitamiinia ja magnesiumia. Ostin tämän tryptofaanin takia. Se on siis proteiini, josta muokataan serotoniinia elimistössä. Aloitin kuurin nyt, jotta välttäisin syksyisin ilmenevän väsymyksen.

Kuvista puuttuu rautatabletit. Ajoittain otan niitäkin kuurin koska kärsin usein anemiasta.


Tältä siis näyttää tällä hetkellä aamuisin ottamani lisäravinteet. En siis ota tämmöistä kasaa ylimääräistä ympäri vuoden, mutta aloitin nyt vitamiini- ja lisäravinnekuurit väsymyksen takia pari viikkoa sitten. Kyseessä saattaa olla plaseboefekti, mutta ainakin tunnen itseni pirteämmäksi jo. En siis kannusta muita samaan, lisäksi osaan ammattini puolesta laskea mitä voin ottaa minkä verran, eikä liikasaannin vaaraa näinollen ole.





2 kommenttia:

  1. Toi jodi lisä alko kiinnostaa, jotenkin oon ajatellu et sitä saa riittävästi mut tosiaan meilläkin merisuola käytössä.. pitääpä tutkia saako lapsi sitä mistään, itse syön monivitamiineja kuuriluontoisesti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se. Nykyään aika harva käyttää jodioitua suolaa enää.
      En tiedä oletko tutustunut fineli.fi-sivuun, mutta sieltä saa kätevästi tarkistettua mitkä ruoka-aineet sisältävät mitäkin. Juustossa näköjään on jodia, samaten merenelävissä. Harvemmin vaan tulee itse näitä syötyä, siksipä aloitin tuon jodilisän :)

      Poista