lauantai 30. elokuuta 2014

Tavaraliikennettä

Roskiin on päätynyt kahdet kulahtaneet alushousut ja yhdet rintaliivit, joista tunki kaarituki sinnikkäästi läpi. Nyt voisi olla ihan paikallaan suunnata kohtapuoliin alusvaateostoksille, liivejä on enää jäljellä kahdet tavalliset, sekä kahdet urheiluversiot. Lisäksi kaapissa on muutamat liian pienet ja käyttämättä jääneet urheiluliivit, jotka voisinkin viedä kierrätyslaatikkoon.



Sain tämmöiset koirien kakkapussisysteemit näyttelystä.



Lisäksi ostin Crocsin tennarit, koska en oikeastaan omistanut enää tähän säähän sopivia siistejä kenkiä. Ennestään kaapista löytyi ainoastaan yhdet mustat tennarit ja yhdet mustat kangastossut. Tennarit ovat kuluneet pinnaltaan epäsiisteiksi, lisäksi ne ovat aina mudassa, koska käytän niitä myös koiria ulkoiluttaessa. Kangaskengät taas ovat jo melko kuluneet ja toisessa on pieni reikä kankaassa. Ei siis oikein edustusmateriaalia nekään.

Nämä Crocsit on tehty Kiinassa, ei siis kovin järkevä valinta taaskaan. Löysin nämä poistomyynnistä hintaan 25 euroa, joten lähtivät kuitenkin mukaan. Yritin etsiä liikkeestä lähempänä tuotettuja kenkiä, mutta tuloksetta. Kenkiä en oikein uskalla tilata netistä, koska haluan sovittaa ne ennen ostopäätöstä.

Ostin nettikirppikseltä yhdet leggins-tyyliset kangashousut ja yhdet legginsit. Nämä tulivat kotikäyttöön, kotona kun käytän lähinnä miehen vanhoja verkkareita, ei siis kovin edustavaa.

Lisäksi sain neuleen äidiltä. Kyseessä oli ihan kivannäköinen valkoinen neuletakki, jollaista en omista ennestään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti