maanantai 10. maaliskuuta 2014

Kookosöljy deodoranttina osa 2. (feat. suola)

En lannistunut ensimmäisestä deodoranttikokeilusta. Pelkkä kookosöljyhän ei siis riittänyt itselläni pitämään hajuja poissa suuremmissa aktiviteeteissa. Ekoblogeissa usein tehdään deodoranttia yhdistämällä kookosöljy ja ruokasooda. Tämän seoksen pH on voimakkaan emäksinen ja helposti ihoa ärsyttävä. Ihon oma pH on siis happaman puolella, joten emäksen käyttö iholla pidemmän päälle ei ehkäpä kannata.

Koska deodorantti kuitenkin tarvitsee jotain tappaakseen bakteereita, päätin ottaa kokeiluun suolan. Valitsin ruususuolan, tosin ihan siitä syystä, että se oli nätimmän väristä kuin mineraalisuola. Molemmat siis löytyivät ennestään kaapista. Sekoitin noin kolme teelusikallista suolaa ja kolme ruokalusikallista kookosöljyä.

Laittaessani seosta kainaloon, tajusin, että suola olisi kannattanut jauhaa mortellissa hienoksi. Tuo suola on siis normaalin "pöytäsuolan" raekoon omaava, mutta jonkinlainen kuoriva efekti tästä kyllä tulee kun sen jauhamatta sekoittaa öljyyn. No, tuleepahan kainalokuorinta samalla. Ja kuorinpa kädetkin jo hyvällä menestyksellä tällä seoksella.

No, sitten siihen kiinnostavaan osaan, eli miten kävi? Siis tämähän toimii! Ei mitään ongelmaa aktiviteeteissa, ei öljytahroja paidoissa. Tänään jopa aamulla palellessa laitoin toppatakin päälle työmatkaa varten ja pyöräilin sitten paluumatkan auringonpaisteessa toppatakin kanssa. Eikä lainkaan hienhajua! Testasin tämän myös Hoplopissa hyppiessä ja koirien kanssa lenkkeillessä. Eikä pettänyt.

Nyt jää jatkossa kyllä deodorantit kauppaan. Tämä seos jäi ihan ehdottomasti pysyvään käyttöön. Huomattavasti vähemmän pakkausmateriaalia ja kemikaaleja jatkossa. Ihan loistavaa siis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti