lauantai 8. maaliskuuta 2014

Taas loppui kosmetiikkaa


Käytin loppuun tämän  No7:n minikokoisen huulikiillon. Ikäähän tällä on jo kunnioitettavat 2,5 vuotta. Nämä on mielestäni ihan perushyviä huulikiiltoja, koostumus on paksu, muttei tahmainen.

Tämä saa arvosanan 4/5




Tässä Bare Mineralsin Prime Time- meikinpohjustustuote, joka tuli aloituspaketin mukana. Tämä huvitti hieman. Tuotemerkin idea on tuottaa mineraalimeikkejä. Tämä on niistä kaukana. Tuubissa todetaan ettei tuote sisällä öljyjä, tuoksuja, eikä säilöntäaineita. Tuote on paksua geeliä, joka levittyy ihanana seerumimaisena kerroksena iholle. Voisin vaikka vannoa tämän olevan 100% silikonia. Ei siinä mitään, en ole silikoneja vastaan, mutta sotii tätä mineraalimeikki-ideologiaa vastaan.

Tälle tuotteelle annan arvosanan 3/5



Tarjoksessa ollut kampaamosta mukaan tarttunut hiusnaamiopurkki tyhjeni käytössä. Tässä sanotaan, että tuote on parabeeni ja silikonivapaa. Koska tässä ei ollut silikoneja, en kokenut tämän erityisesti "hoitavan" hiuksia, toisinsanoen hiukset eivät tämän jälkeen tuntuneet erityisen sileiltä tai kiiltäviltä.

Tälle antaisin arvosanan 2/5, eli jäisi kauppaan jos uudestaan tähän alessa törmäisin.


Tigin Bed Head 1 l shampoo loppui. En tykännyt. Tai siis, olihan tämä perushyvä shampoo, mutta kun miettii miten merkkiä on hypetetty ja paljonko pullo maksaa, niin jatkossa ei kiitos.

Saa arvosanan 3,5/5

Koska tämä oli viimeinen shampoo minkä omistan, suuntasin ostamaan ystäväni suuresti kehumaan tuotetta. Nimittäin palashampoota.


Päädyin tähän Flow:n hamppu&turve-palaan. Hintaa tällä oli 9,5 €. Hämmästyin siitä, miten pieni tämä pala on. Havainnoillistaakseni asiaa kuvasin palan shampoopullon kanssa


Okei, tuo on iso shampoopullo. Mutta silti! Flow:n pala on pakattu paperinpalaan, hiemanko tässä säästyy pakkausmateriaalia! Lisäksi kuljetuskustannukset ovat pienemmät kun palashampoossa ei kuljeteta vettä vaikuttavan aineen lisäksi.




En ole vielä päässyt testaamaan tätä palaa. Kaikkihan eivät tästä pidä. Itse toivoisin tykästyväni tähän, koska onhan tuo nyt hemmetin ekologisessa muodossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti