keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Muutama loppunut meikkituote



Omaan sellaisen periaatteen kosmetiikan kanssa, että jo olen ne ostanut, käytän myös loppuun. Tai annan kiertoon jos sopiva kohde löytyy. Aika ajoin tämä loppuun käyttäminen on sitten yhtä tuskaa. Näin myös tämän Lumenen Arctic Aqua tinted moisturiserin kohdalla. Ostin tämän Tarjoustalosta muutaman euron tarjoushintaan. Hälytyskellojen olisi pitänyt soida tässä kohtaa kun myivät niin halvalla. No, ei soineet... Syy edulliselle hinnalle löytyi samantien tuotetta kokeillessa. Tämä nimittäin ei ainakaan omassa käytössäni ole edes kohtalaisen hyvä tuote. Kuvaisin tätä sanalla surkea.

Ensinnäkin tämän sävy numero 1 (näitä on siis tämä 1 ja sävy 2) on aivan liian tumma suomalaiselle iholle. Aika hassua suomalaiselta merkiltä. Ja oma ihoni ei siis edes ole aivan vaaleimmasta päästä. Lisäksi tätä ei pysty kunnolla kerrostamaan, ja tämä kasaantuu iholle ikävinä "raitoina". Ilmeisesti se liukuu rasvan päällä? En ole aiemmin törmännyt ilmiöön. Tämän sävy myös tummuu iholla entisestään.

Arvosanaksi tämä saa näistä syistä johtuen 1/5.



Aiemmin laskin tämän kosteusvoiteisiin, mutta koska käytin tätä arkimeikissä meikkipohjana, muutin "luokitusta". Siksi ylläoleva kuva, eli jäljellä olevat meikkipohjat. Bare Mineralsin meikkipohja, josta on yli puolet jäljellä, sekä lähes loppunut Joe Blascon meikkipohja. Tuo Blasco on liian tumma talvi-iholleni, joten se jää odottamaan kesää ja rusketusta ennen kuin pääsee käyttöön.


No7 Stay Perfect lip stain loppui myös. Tässä on toisessa päässä tuommoinen tussin näköinen kynä, toisessa päässä huulirasvamainen kiilto. Tämä on mainio arkimeikissä, mikäli haluaa luonnollisen tuloksen. Omassa käytössäni tämä ei kestänyt huulilla paria tuntia pidempää. Koin tämän myös liian "näkymättömäksi" omassa käytössäni. Ihan kiva tuote, mutta en ostaisi uudestaan.

Arvosanaksi tämä saa 3,5/5.


Tässä sitten nämä loput huulimeikit. Kuvasta puuttuu yksi lähes loppunut minikiilto, en jaksanut kaivaa sitä käsilaukusta kuvaa varten. Ylimpänä siis No7:n minikiillot, sitten kaksi No7:n kestopunaa, ja alimpana huulikiilto. Ei siis paha verrattuna aiemmin vallineeseen tilanteeseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti