tiistai 4. helmikuuta 2014

Etikka siivouksessa osa 2: Vedenkeitin

Siivoilin keittiötä, ja pesin vanhan vedenkeittimen vanhaan tapaan keittiösuihkeella. Siitä ei taaskaan tullut suihkeella puhtaan näköistä. Vaikka pyyhin keittimen huolella, oli jälki tämä:



Hävettää edes myöntää, että olen aiemmin tyytynyt tähän tulokseen. Puolustelen asiaa sillä, että kosteana näky ei ole ollut näin paha. Kuivana totuus on sitten paljastunut koko komeudessaan. Eikä kaikki vielä ollut tässä. Sisältä keitin näytti tältä:


Kuvasta näkyy hieman huonosti tilanne, mutta tuolla pohjassa on tuommoinen rusehtava rinkula, joka ei harjalla ja tiskiaineella liikahtanut minnekään. Järkeilin näiden jälkien olevan kalkkeumia, koska emäksinen keittiönpesuaine ei tehnyt näille yhtään mitään kovasta yrityksestä huolimatta.

Aloitin käsittelyn keittimen pinnasta. Kostutin keittiösienen etikalla ja hankasin keitintä oikein antaumuksella. Ja kas kummaa, pinnasta todella irtosi tuo inhottava kerrostuma. Putsauksen jälkeen keitin näytti tältä:




Siitä tuli kuin uusi! Uskomatonta, etten ole aiemmin tajunnut miten pienellä vaivalla kalkkeumat olisi saanut pois. No, onneksi tuli kokeiltua etikkaa.

Tämän jälkeen kävin pohjan kimppuun. Laitoin keittimeen 2 dl etikkaa ja 1 dl vettä. Sitten käynnistin keittimen ja annoin aineen vaikuttaa keittimen sammumisen jälkeen 20 min. Harjasin pohjan tiskiharjalla kun kuuma etikkavesi oli vielä keittimessä. Tässä vaiheessa pohjasta irtosi hyvin kalkkia, ja vesi oli ihan sameaa. Pohjalle jäi kuitenkin ruosterinkula. Kalkkikuori päältä hävisi kyllä tehokkaasti. Koitin seuraavaksi puhtaalla, kylmällä etikalla saada pois ruostetta, ja ihmettelin kun mitään ei tapahtunut. Sitten onneksi syttyi lamppu ja muistin vanhat kemian oppini. Lisäsin suolaa pari lusikallista keittimeen ja nyt ruoste irtosikin lähes itsestään. Tässä kuvallista todistetta:


Nyt keitin on kuin uusi. Hieman tyhmä olo on, kun mietin miten pitkään olen turhaan käyttänyt vahvoja pesuaineita tuloksetta ja suolalla ja etikalla tulos oli näin hieno.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti