keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Puhkikulutetut farkut

Kuljin tänään peilin edestä ja huomasin, että farkkuni olivat revenneet takapuolesta. Onneksi en ollut ehtinyt vielä ihmisten ilmoille rikkinäisten housujeni kanssa. Vaikka pidin kyseisistä farkuista, tulin jollain tapaa tyytyväiseksi niiden hajoamisesta. On siis todella mahdollista, että maltan käyttää kestävän kulutustuotteen puhki! Tässä vielä kuvallista todistetta historiallisesta tapahtumasta:



Viimeeksi muistan kuluttaneeni farkut puhki teini-iässä, selvää edistystä siis ilmassa. Farkut ovat Zip-liikkeestä ostetut, merkistä en enää saanut selvää. Ikää näille oli kertynyt jo kunnioitettavat 3,5 vuotta. Tänä aikana näitä on käytetty ahkeraan, eli ihan kevyellä käytöllä eivät puhki kuluneet.

Harkitsin hetken näiden paikkaamista. Sitten totesin, ettei näitä enää voisi ommella kasaan. Reikä on ensinnäkin hankalassa kohdassa, toisekseen kangas reiän vierestä on kulunut myös pahasti. Tarkempi tarkastelu osoitti, että nämä ovat lähes puhki useammasta kohtaa:


Kuvista asia käy ilmi aika huonosti, mutta kangas oli paikoitellen tosi ohutta jo. Nämä jatkoivat siis matkaa roskikseen. Nyt jälkellä on enää kahdet ihan perusfarkut. Lisäksi omistan yhdet lilat farkut, yhdet vaalean lilat "kesäfarkut" ja yhdet valkoiset farkut. Ei siis mitään syytä suunnata ostoksille vielä aikoihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti