Shopper's high

Nyt on kulunut reilu viikko siitä, kun olen viimeeksi ostanut mitään muuta kuin elintarvikkeita. Jo eilen huomasin itsessäni tarpeen ostaa. Tänään löysin itseni katsomasta koirille vilkkupantoja. Siitäkin huolimatta, että koirilla on aivan hyvät vilkkupannat jo ennestään, enkä tee kaksoiskappaleilla mitään.

Olen siis selvästi oppinut käyttämään ostelua yhtenä mielihyvän lähteenä. Luin aika paljonkin jälkijunassa Helsingin Sanomien kirjoituksen himoshoppaajasta. Hienosti oli HS heittänyt junan alle nuoren ja hieman naiivin oloisen tytön. Jutussa oli nimittäin mainiosti yhdistelty haastateltavan kommentit niin, että haastateltavasta saatiin annettua mahdollisimman ajattelematon kuva. Toisaalta haastateltavalta tuntuu kyllä olevan syy ja seuraus hieman hukassa ainakin tämän epäeettisesti tuotettuja vaatteita koskevan kommentin perusteella: ”Ajattelen sen niin, että koska se vaate on jo tehty ja 
kaupassa myynnissä, niin ei se ole niin paha, jos ostan sen. Vahinko on jo tapahtunut.”

No, ottaen huomioon miten paljon olen itse ketjuliikkeistä ostellut, ei minulla ole varaa tuomita ketään. Joka tapauksessa jutussa ilmeisestä oli se, että haastateltava ei osta tavaroita tarpeeseen, tai edes siksi, että niitä käyttäisi. Jutussa hän mainitsee varastoivansa osan vaatteista vanhempiensa luo, koska ne eivät mahdu omaan asuntoon. Sanomattakin lienee selvää, ettei nämä vaatteet käyttöä näe. Miksi siis ostella lisää? 

Tässä lienee kyseessä jonkin asteinen ostoriippuvuus tai trendikkäämmin "shopper's high". Ihminen on saalistaja, ja saa mielihyvää sallistusprosessista, sekä saaliin kiinni saamisesta. Nykyaikana tosin vain harva saalistaa, ainakaan niitä eläimiä. Muita asiota kyllä, esimerkiksi niitä vaatteita ostoskeskuksista. Ihan samalla lailla ostelun suunnittelu ja ostoksilla olo saa kuitenkin dopamiiniaineenvaihduntaan liikettä. Ja samanlaisen serotoniinimyrskyn saa aikaiseksi löytämällä jotain kuin saamalla sen saaliin kiinni. Ja tähän on mielihyvään on mahdollista koukuttua, ihan samalla lailla kuin rahapelien pelaamiseen, seksiin taikka suklaan syömiseen.

Omalla kohdallani en usko ostelun vähentämisen olevan kova paikka, vaikka aikanaan olen aikaani viettänytkin ostoskeskuksissa kierrellen. Nykyään se ei enää kuulu ohjelmaan, joten tässä ei ole ongelmaa. Enemmänkin ongelmaksi voi muodostua se, jos saan päähäni "tarvitsevani" jotain. Tyypillisesti tuolloin olen sen myös nopeaan tahtiin ostanut, usein vain huomatakseni, että olisin oikeasti pärjännyt ilmankin. Nyt koitan ottaa kuukauden aikalisän aina kun keksin jonkun asian minkä "välttämättä" tarvitsen. Jos se kuukauden päästä tuntuu yhä ehdottoman tarpeelliselta, voin sen ostaa.

Toinen tapa, mistä täytyy päästä eroon, on uuden ostelu käyttökelpoisten tavaroiden tilalle. Useimmiten olen laittanut vanhat sitten kierrätykseen, mikä onkin ihan hyvä tapa. Nykyisellään olen kuitenkin huomannut oikeuttavani ostelua sillä, että kierrätän vanhat tavarat. Tästä täytyy päästä eroon, tuosta HS:n jutussakin sivutaan sitä, kuinka kierrätyskään ei ole aina ongelmaton asia. Huonolaatuinen tuote on huonolaatuista myös kierrätettynä. Ja jos paita ei kestä viittä pesua enempää, ei siitä ole iloa saajallekaan.